Tänään on näytelmän kenraali. Harjun varjossa saa ensi-iltansa huomenna klo 19. Olin lopettaa kyseisessä esityksessä näyttelemisen, mutta päätin jatkaa siitäkin huolimatta, ettei yhtään tuntunut siltä, että pitäisi. Olen iloinen , että harjoitteluvaihe on ohi. Esitykset itse asiassa ovat useimmiten paljon rennompaa puuhaa kuin harjoittelu.

Koko toukokuu on ihan täynnä tekemistä. Oikeastaan ainoa, mikä pitää jonkinlaisen järjen koko touhussa on mietiskely. Kun mietiskelen päivittäin saan vältettyä suurimmat ja pahimmat kiukku tuntemukset. Mietiskelen hyvin epätasaisesti, mutta joka päivä uhraan sille ajatukseni. Teatterin läpimenoissa minulla on aikaa mietiskellä, sillä vietän joka päivä kolme varttia kellarissa. Siinä ajassa kertaan vuorosanat, teen muutaman lämppäriharjoituksen ja mietiskelen. Kunhan kesä koittaa, en edes hengitä isoihin projekteihin. Keskityn väsäileen muutamaan kevyttä tekemistä ja piipahdan Oulussa.