Listasin eilen illalla, mitä olenkaan tehnyt viimeisen kuukauden aikana. Olen oppinut soimaamaan itseäni vetelyydestä. Täm seuraava havainto paljastaa sen. Ajattelin, etten ole kirjoittanut mitään.

Olen kirjoittanut n 100 sivua käsin. Ja 15 sivua tietokoneella. Olen katsellut noin kolmekymmentä elokuvaa. Tähän päälle järjestötoimintaa.

Saanut mitään aikaiseksi on erittäin venyvä käsite, näköjään. Tai sitten soimaan itseäni pelkästä tottumuksesta. Olen tottunut olemaan laiska. Mielipeilikuvani on laiska. Totuus voi olla mitä tahansa. hmm.. Koko peilirakenne pitää saada pois. Ei auta, että sen saa hetkellisesti pois vaan pitää saada kokonaan. Sillä en älyä milloin katson peiliin ja milloin katson maailman silmin. Kun vaihtoehtoja olisi vain yksi jäljellä niin asiat olisivat helpompia. Siinä tapauksessa pitää poistaa peilit, koska maailmaa ei voi poistaa.

Reilun tunnin päästä lähden mäkeen täältä Tampereelta päiväksi. Yksikin päivä saattaa olla paljon. Tehdä ihmeitä. Luulen. Tiedän paremminkin, kokemuksesta. Yhdessä päivässä kun matkustelee tekee saman määrän aivojumppaa kuin viikossa mähöttämällä kotona. Onneksi matkoihin menee yhteensä neljä tuntia. Siinä on aikaa katella ja miettiä.