Olen ollut pahalla päällä yön puolesta välistä. Eli oikeastaan koko tämän vuorokauden. Pahaan mieleen syynä on niskat, jotka päättivät eilen vain yhtäkkiä 'paukahtaa' jumiin. Meni noin tunti, että kipu yltyi niin pahaksi, etten pystynyt kunnolla keskittymään.

Niin yöllä sain unta ainoastaan sillä, että meditoin ensin puolituntia ja sitten nukuin siitä johtuvan kivuttoman kaksituntisen ja sitten heräsin jälleen pirullisiin särkyihin. Tänä jaappausta jatkui koko yö. Särkylääkkeet olisivat todella tässä tilanteessa paikallaan, mutta huomasin niiden loppuneen viime flunssan aikana.

Tänään aamulla kipu vain jatkui. Lähdin keittiöön koska oli nälkä. Takaisintulomatkalla aina yhtä mukava kissamme Tappi hyppi kynnet esillä kintuilleni. Meni hermot. Tarkoitukseni oli tönäistä kissaa kauemmas sähähtää. No sähähdin, mutta tönäisy oli ennemminkin huitaisu. Kissa rauhoittui huomattavasti. Minäkin rauhoitun, koska pahoitin mieleni nyt syyllisyydestä. Ei kissaa saa lyödä. Ei edes tahallisesti.

Joskus kauan sitten koulussa ala-asteella luokkamme edessä minä ja kaverini painittiin vitsillä. Silloinkin oli tarkoitukseni kampata hänet kumoon, mutta kamppaus muuttui potkuksi. Samaisella hetkellä tuli paikalle opettajamme ja hän alkoi puhutella minua. En ehtinyt edes oma-alotteisesti pyydellä anteeksi, kun hän teki minusta täyden roiston. Sitähän minä kyllä olin kun monotin kaveriani kintuille. Tilanne silti oli hyvin ahdas.

Saman ahtauden tunsin nytkin, vaikka paikalla ei ollutkaan opettajaa. Tunsin suunnatonta ahtautta johtuen kivustani, ja ahtaus oli vähintäänkin yhtä paha tilanteen jälkeen. Kissa ei tuntunut olevan tilanteesta juurikaan pahoillaan. Hän tuli kehräämään viereeni ja oli kuin mitään kummempaa ei olisi tapahtunutkaan. Voihan olla että pimeässä liioittelin itselleni iskua.

Puolen tunnin päästä menen tekemään julisteita hyväntekeväisyyskonserttia varten. Keräämme rahaa talollemme, että voisimme toimia edes vähälla budjetilla.