Olipa sunnuntai. Muistijälkeni alkavat kuusisaaresta, jossa jouduin pysähtymään, jotta en ulostaisi housuuni. (edit:) Pysähdyin sadan metrin välein ja muun ajan pyrin juoksemaan kohti Nukua. Sitten on monia asioita ja paljon ihmisiä ja tapahtuma, jossa mainostamme Limingan taidekoulua. Tärkeimpänä uutena ihmisenä Jukka. Baarin kautta vanhempien luokse kotiin.

Astelen joen rantaa. Mietin tahtoani kirjoittaa. Olen aloittamassa jotakin uutta. Päätän lopettaa ennen kuin tyylittelen kertomukselle tylsän alun ja vesitän koko jutun, mutta olen jo ehtinyt aloittaa, eikä lopettaminen käy helposti, joten kaivan lehtiön ja kirjoitan muutaman ilmassa roikkuvan lauseen:

Aloitan elämäni ehkä tärkeimmän matkan. Koen olevani valmis. Annan itselleni oikeuden matkan helpottamiseksi leikkiä fiktiolla. Koska jokaisessa matkalle lähdössä on kaksi tärkeää asiaa, joista toinen on matkan tavoite ja toinen siihen kohdistuvat odotukset, määrittelen ne. Aion löytää itsestäni pohjan ja aion koskettaa sitä. Odotuksena on, että minusta katoaa tarve ja minuun jää vain halu.

Nyt olen pakannut, ajattelen ja kävelen kotiin, syön sämpylän ja kirjoitan nämä sanat. Menen nukkumaan. Huominen on ensimmäinen päivä reissussa, josta palaan aivan erilaisena.