Perkele! Kirjoitin jo kohtalaisen pitkästi, kunnes Lähdin etsimään netistä, mitä kaikkea muinaiskiinan kielessä tyhjä -merkille olikaan merkityksiä. Jätän kirjoittamasta niistä tältä erää.

Kuukausi melkein kirjoittamatta kertaakaan blogiin. Olen juossut pakoon ja kovaa. Teen käsistä. Se tulee olemaan lähempää kirjoitettu kuin nämä löpinät täällä. Se tulee olemaan paljon kauniimpi tarina kuin omani mutta se on rumankaunis.

Viimeisin runo on melkein viikon vanha:

Rusokuusaman oksat pyrkivät
piiloon lumen alle
kevät riuhtoutuu
esiin kuin happo, lämmöntuoja
ujosti harsoverhon takaa
kaupungissa kengänjäljet sulautuvat
toisiinsa, niitä ihaillakseen
tarvitsee kulkea kadun vierestä

Selviytyjän sanat ovat jokseenkin
lohduttavaa kuultavaa.
Ei hän kärsinyt pakosta
hän teki niin kokeakseen
  tunteakseen
       eikä matka aamuvalkeassa
enää ollut turha




Sille kai voisi antaa nimeksi lentoon lähtö, jos se ei olisi niin kliseinen. Siis nimi..

Juoksen edelleen. Perkele.