Hengittää kasvoilla. Ensin kasvot sitten koko keho.

Eve on käymässä. Hannan sisko siis. Eilen katsottiin Vili Vonka ja suklaatehdas ja syötiin pirusti suklaata. Oli hyvä elokuva. voisi lukea kirjankin.

Aloitin eilen myös Aristoteleen Retoriikan. Vihdoin. Ajattelin se paljon tylsemmäksi. Kun viimeksi alotin sitä, ensimmäiset lauseet tuntuivat niin raskailta, etten osannut enää jatkaa joten kynnys oli suuri aloittaa uudelleen. Neljännen luvun alku olikin sitten jo ihan luettavaa ja ymmärrettävää tekstiä. Tai asiaa.