Pitkästä aikaa. Päätin aloittaa blogin uudelleen. Ajatukset ovat nyt selkeämmät ja ehkä sittenkin ymmärrän maailmaa parhaiten tulkinnanvaraisella kielellä. Kaikista lauseista sitä tuskin pystyy päättelemään, että takana on ymmärrys.

No joka tapauksessa. Viimeisestä merkinnästä on kohta kaksi vuotta? Moni asia on mielestäni muuttunut minussa. En jaksanut lukea noita aiempia. Tuskin niissä mitään kummempaa onkaan.

Oikeastaan suurin asia mitä nyt on tapahtunut on kuitenkin muutto Tampereelle. Äh-- En jaksa olla tällä tavalla tilivelvollinen!

***---***---***

Julkaisin pienen omakustanteen tuossa ennen joulua. Joululahjaksi ihmisille. Olen jakanut sitä kaikille vastaantulleille tapauksille, jotka vain osoittavat jotakin elämisen merkkejä, jotka avoimesti jutustelevat. En varsinaisesti ole heitä kalastanut, mutta niitä sattuu silloin tällöin tulemaan vastaan.

Viimeisin yllättävä istui samassa hytissä meidän, siis Hannan ja minun kanssani paluumatkalla Oulusta Tampereelle. Hän aloitti jutustelemaan ja koko matkan ajan me vaihdoimme ajatuksia. Hän oli omalla kornilla tavallaan auki.

Kornius onkin parasta ihmisessä. Olen aina inhonnut korneja ihmisiä, mutta tarkemmin ajatellen se ei ole ollenkaan hullumpi ominaisuus. Kornius pistää silmään oli se sitten rokkilavalla tai bussinpenkillä. Se on kuitenkin laittamatonta ja omaperäistä.

***---***---***

Tämä onkin ensimmäisiä päiviä sitten vuoden työttömyyden kun minulla oli kolmen minuutin ajan tylsää. Sitten muistin, että aina voi tarttua kynään ja kirjoittaa kirjeitä. Yksi kirje on lojunut sänkyni vieressä tovin, enkä ole oikein osannut vastata siihen. Lähinnä siksi, että olen aloittanut sen sanoilla minä ja sitä rataa. Kirje on herkkä ja puhuu hellästikäsiteltäviä asioita. Tämä narsistinen tyrkyttäminen ei sovi siihen. No se ei ole yllätys kun se si sovi mihinkään muuallekaan.

Tämä onkin uusi asia elämässäni, alkaa tuhota narsismia. Sen tuhoutuminen on pelottanut minua jo monta päivää ja samalla teen sitä jatkuvasti. Muutaman päivän erakkovaihe on paikoin sietämätön. Pelkoa kuvaa myös jatkuva halu pelata tietokoneella ja näin paeta koko tilannetta muuhun maailmaan. Lupaus on lupaus. Olen luvannut jättää pelit, kahvin, karkin, makeat leivokset, alkoholin.. Tämä kaikki on pysynyt tähän mennessä. Ainoa, mikä ei ole pysynyt on vehnä, sen lopettaminen. Kolme ensimmäistä viikkoa ovat vaikeimmat, sillä niin.. Muistaa vanhat tapansa. Niihin on helppoa lipsua. Ja samalla tunnen suunnatonta mielihyvää tästä puhtaudesta. Tai puhdistumisesta.

***---***---***

Järjestin myös elämäni ensimmäisen valokuvanäyttelyn. Siitä saatu voima on kiherryttävää. Ajattelin heti lykätä uutta näyttelyä pystyyn. Tämä yhteydessä omakustanteen julkaisemiseen.. Huh! Olen saanut jotakin aikaan, se on tärkeä tietää. Ettei vain ole levännyt laakereilla ja tapahtumattomuus jatkuvasti kylkiluiden alla. Olen kirjoittanut kymmentä runoa päivässä. Tehnyt sellaista kokoelmaa, joka on tavallaa pastissi Mirkka Rekolan tuotannolle. Kolmannen päivän jälkeen kävin lukemassa Mirkan tuotantoa ja olen alkanut ymmärtää mitä siellä sanotaan. Näyryys on iskenyt minuuden ensimmäisessä erässä.

Tuo ihan ensimmäinen kappale on täyttä fuulaa. Kirjoitan tätä muistiinpanoiksi tai prosessipäiväkirjaksi kamppailussa narsistisista mielenliikeistä eroonpääsemiseksi. En tiedä kovin montaa joka tekisi samaa taistelua. En tiedä onko taistelu ihan äärimmäisen turhaa, mutta joka tapauksessa narsistinen elämänasenne vituttaa minua äärimmäisen paljon juuri nyt ja pari vuotta elämästäni. Miksi juuri blogi? Ehkä siksi, että joku muukin tarvitsee juuri nyt tällaista. Tai vain ehkä sen vuoksi, että kaikki näkevät minut täällä. Sehän on usean mielestä juuri se mitä narsismi on. Sanon että vitut. Narsismi on sirkusteltta maastotelttojen joukossa. Se näkyy, mutta samalla sen sisus on edelleen piilossa. Kukaan kuitenkaan halua mennä värikkääseen telttaan tutustumaan, mitä siellä on. Se on parempi suojaväri kuin itse maastokuvio.

Yleinen väärinymmärtäminen tapahtuu tässä: Narcissos oli tarinassa mies, joka rakastui omaan peilikuvaansa. Tämän lauseen voi ymmärtää johtopäätöksenä, että hän siis täten rakasti itseään. Ehkä niinkin, mutta ennen kaikkea hän rakasti fiktiivistä itseään ei heijastusta. Niin yksinkertaista se on. Fiktio on kaunisteltu totuus.

Olen haaveillut taiteilijan ammatista ja harjotan sitä parhaillaan. En saa siitä rahaa, koska en halua. Tuskin saisin vaikka haluaisinkin. (Kirjoitan tästä periaatteesta myöhemmin jos jaksan. ) Mutta taiteilijan ammattiin liitetään usein se, että pitää olla ainakin jonkin verran narsistinen, jotta voi tehdä taidetta työkseen. Sanon tähän, vitut. Ei tarvi olla sairas ollakseen taiteilija. Narsistit ajautuvat taiteentekijöiksi, koska siellä he saavat vahvistusta yleisöltä kiilotettuun ulkokuoreensa, mutta myös koska se on ainoita tapoja nähdä hetkellisesti elämää normaalisti, ilman jatkuvaa peiliintuijottelua. (Siis ainoastaan siinä erityisessä tapauksessa kun narsisti ei tuijota taas peiliin ja kirjoita mitä hän näkee, eli ei yhtikäs mitään todellista vain valheita. Sillä tyhjyys on pelottavaa, on keksittävä tarinoita.)

Niin.. Tämä siis on tästä lähdin matkaloki kohti minuutta.