Meni vähän iltaan tämä päivittäminen.

Olen Janeten luona. Olemme tehneet laskiaispullaa ja viettäneet hyvää aikaa. Aamu alkoi aika pikalähdöllä. Olen mietiskellyt koko päivänmittaan. Kävelin tänään teatterille. Matkalla keskityin kehooni ja innostuin kehittelemään muutamia nyrkkisarjoja. Taisin heilua pispalan valtatien varressa vähän epäilyttävästi.

Kaikilla on kuulostanut olevan tiukka päivä. Jokainen on arvostellut toisiaan. Möykännyt ja silleen. Paitsi nyt illalla. Täällä. Täällä on ollut lepposaa ja ilman kahinoita. Minulla on ollut henkilökohtaisesti tunteikas päivä, hyvä siis. En silti ole huutanut kenellekään, enkä mitään sellaista. Olen vain tunteillut laidasta toiseen.

Pakahtumisen oireita on ollut havaittavissa. Tänään on kyllä syytä mietiskellä todella huolellisesti ennen kuin menee nukkumaan.