Limingan taidekoulun kopiokoneen vieressä olevalla koneella on helppoa kirjoitta, koska siinä on näppis, jonka näppäimet ovat löysät. Jokainen painallus tuntuu onnettoman helpolta.

Saattaahan sekin tietenkin auttaa, että soitin aiemmin päivällä kolme varttia pianoa. Alan vähitellen kehittyä siinä. Pianolla improvisointi on helppoa. Kitaralla jamittelu vatii paljon enemmän minun mielestäni. Toisaalta saattahan se vain johtua siitä, että kitara ei koskaa oikein ole tuntunut omalta soittimelta.

Eilen illalla odottelin raskaan työpäivän jälkeen bussia tunnin verran tuiskussa. Minulla oli todella kylmä, puolen tunnin jälkeen. Mietin. Autoin tänään muutamaa ystävää. Heillä oli todella vaikea päivä myös ja jaoin taakasta osan. Oli tasapainoinen olo. Myrsky tuiversi katoksen päältä lunta valoon. Katselin pyörteitä, jotka vaelsivat tyhjien katujen päältä. Soittelin Akulle.

Minua ei jännittänyt. Minusta ei tuntunut, että minulla olisi velvollisuus soittaa. Olin tyyni. Tuntui vahvalta. Hänen aanensä oli sama kuin ennen, kuukausi sitten. Aivan kuin olisin jälleen kuullut mitä oli joskus vuosi sitten. Taisin hymyillä jos oikein muistan. Hän kertoi, että Tyrnävällä oli ollut onnettommuus. Oli lukenut, että näin olisi käynyt. Muistan huolestuneeni siitä aiemmin. Aku kertoi, että yksi auton kyydissä olleista oli hänen veljensä ystävä, erittäin läheinen ystävä. Kuolema on se, jonka vastuulliset kohtaavat viimeisenä. Ensin koko tunnemylläkän käy läpi he, jotka ovat nähneet menehtynyttä joka päivä. Heillä on pisin matka taitettavana. Silloin he tukeutuvat vastuullisimpaan ihmiseen, joka heidän lähellään on. Siksi se joka ottaa vastuu on vasta viimeisenä valmis murtumaan, luopumaan tästä läheisestä. Mitä kauemmin onnettomuuden ja surutyön aloittamisen välillä menee, sitä vaikeampaa se tulee olemaan.

Puhelu oli lyhyt. Puhuimme tätä onnettomuutta lukuunottamatta arkisia asioita. Miten koulussa? kiireitä, töitä, kouluunhakua. Kaikkea sellaista.

Limingassa minä yhdeksän aikaan olin täysin vailla suuntaa. Minun olisi pitänyt vain marssia nukkumaan, mutta en osannut. Paula onneksi sanoi minulle lopulta, että mene nukkumaan. Muuten olisin varmaankin palloillut koko yön, enkä olisi ollut todellakaan tänään minkäälaisessa kunnossa.