Niin kevyttä on sade tänään, että hiutaleet ravaavat kohti taivasta.

Aamuiset mietiskelyt jäivät vähän hennoiksi. Tappi-kissamme on ottanut tavakseen lyödä kynsiä peiton alle. Keskittyminen herpaantuu siitä. Päivä alkaa kuitenkin teatterilla. Intialainen ystäväni pitää siellä aina keskittymisharjoituksen ensimmäisenä, joten en ole ihan ilman mietiskelyä koko päivää.

Kävimme illalla moikkaamassa muutamaa kaveria. Oli kivaa. Mukavan rauhallista muutaman kiireisen päivän jälkeen. Kuulosti, että meillä kaikilla oli aika samat fiilikset.

Kävimme myös dyykkaamassa. Meidän vakiopaikassa oli pistetty roskis oven eteen. Se meinannee, että joku päivä tässä sinne uusitaan lukko ja dyykkaamisesta tulee loppu. Enpä ihmettele, sillä arvoisat kanssasyykkaajamme jättävät roskikset ihan hirvittävään kuosiin. Mietinkin eilen illalla, että voisi jättää lapun suoriltaan. "Hyvät kanssadyykkaajat! Älkää paskoko ruokalaariinne." Sillä sitähän se nimenomaan on. Mesaamme ruoat sieltä ja sitten koko hieno systeemi mennään pilaamaan sillä, että jätetään paikka sotkuiseksi. Vaikka kuinka dyykkauspositiivinen kauppias onkin niin sen ajatukset vaihtuu, jos sen pitää ruveta tekeen ylimääräisiä toimia puhdistaakseen roskikset. Ja jos kauppiaan mieli muuttuu dyykkauskin loppuu taas yhdessä kaupassa.

Sitä paitsi tämä kauppa sattuu olemaan erittäin hyvä kauppa dyykata. Sieltä on saanut tasaiseen tahtiin maitoa, juustoa, leipää, lihaa ja kasviksia. Jälkimmäisiä vähän heikommin, mutta silti.

Kaverini kysyi eilen, että millaista metodia käytät mietiskelyssä. Selitin, että tarkkailen ajatuksiani ja annan niiden vapaasti lillua. Lopulta kun pari viikkoa joka aamu ja ilta jaksaa mietiskellä tulee hiljaisuus.

"No tuleeko siitä hiljaisuudesta pysyvä?"

"Tulee siitä, mutta se ei tarkoita, etteikö sulla olis ajatuksia sen jälkeen. Hiljaisuus tarkoittaa sitä taustakohinaa. Niitä lukemattomia pieniä ajatuksia, joista ei saa mitään selkoa. Ne loppuvat. Sen jälkeen pystyy ajattelemaan ajatus kerrallaan. Sitten tietoisuus kasvaa sillä tavalla, että mielikuvitus rakentaa aistien jatkon. (Oikeastaan tämä mielikuvitus on yksi huomio. Siitä lainauksen jälkeen.) Sen avulla pystyy näkemään seinien taakse ja vaeltelemaan kauas. Sitten on ollut hassua huomata, että pystyn helposti keskittymään kahteen keskusteluun yhtä aikaa. En tee sitä mielelläni, mutta pystyn siihen nykyään." Ennen en pystynyt edes yhteen kunnolla.

Tämä mielikuvitusjuttu. Välillä nimittäin taidan enemmänkin käyttää itsehypnoosia, sillä näen juurikin noita erilaisia rakennuksia ja teen niissä korjailuja ja parannuksia. Tämä ei suinkaan haittaa vaan hypnoosi ja mietiskely yhdessä ovat varmasti yksi parhaimpia yhdistelmiä. Niissä on paljon samaa, luulen.

Minusta tuntuu, että alan olla aika valmis kirjoittamaan seuraavan runokirjani. Ja nyt
minusta tuntuu, että siihen ei mene pitkää aikaa, että se valmistuu. Itse asiassa
minusta tuntuu, että kirjoitan sen kuukaudessa. Se ei tarkoita, että se olisi tämä kuu,
mutta siihen menee vain lyhyt aika.