Koskaan ei voi tarpeeksi varoittaa läheisään kun alkaa tehdä asioita, joiden seurauksena varmuudella muuttuu. Hanna eilen lopulta avautui ja sanoi, että olen muuttunut todella paljon viimeisen kahden viikon aikana. Onneksi hän on tuntenut minut niin kauan, että voin osittaa sen kohdan, missä oikeastaan olin lähtenyt (7 vuotta sitten).

Tarkastelin aamulla ei-mitään (Levinasin oppeja) minussa. Ajatus meni jotenkin näin: Minuus on tyhjä tai ei-mitään, mutta olenkin osat toiseutta tai toteudun toiseutena, olen täysi.

Sitten tunsin kuinka olemukseni täyttyi nesteestä kuin se olisi lapsivettä. Olo olikin kuin kohdussa. Turvallista, kelluvaa. Pystyin hengittämään normaalisti. Ihan aluksi pelotti mutta se meni lieveni.