Luulisi, että tuollaisella epävarmuudella mitä kissa näyttää, ei saisi mitään ihmeellistä aikaiseksi. Se kirskoo sentti sentiltä narua alas ja kohta koko vaatehylly putoaa. Sen tassut huitoo tehottomannäköisesti. Se ei saa otetta, mutta hetken yrittämisen jälkeen se oppii repimään narua.

Laitoin ovet kiinni. Hanna ei halua vaatteitaan poimia joka kerta lattialta. Tappikin varmasti keksii leikkikalun jostain muusta narusta.

Mietiskelykin toimii hapuilemalla. Onkohan tämä oikea tie? Mitä mun pitäis tehdä? Minne seuraavaksi? Mitä nyt? Hui kamala, mitä ajatuksia! Vähän siistiä! Miksei tää toimi tällä kertaa? Ai näin se tehtiinki.

Olen onnellinen, että pääsin tekemään teatteria. Vaarana on se, että lähden Belgiaan ja mahdollisesti matka laajentuu vielä kestämään vähän pidempään ja kierrämme useita maita. Voi olla, että en pääsekään sieltä ihan niin nopsasti pois kuin alunperin suunnittelin. Silloin teatterin kanssa saattaa käydä vähän kehnosti.