Poikkeuksellisesti kirjoitan blogiin illalla. Aamu oli pikainen. Tai jouduin heräämään klo 9 ja sain itseni vaivoin ylös kello 10. Silloin olin jo tunnin myöhässä. No, oikeastaan ei minun tarvinnut olla niin aikaisin missään sitten kuitenkaan. Yksitoista oli ihan hyvä aika olla Pispalassa käsikirjoittamassa näytelmää.

Jos kieleni kuulostaa omituiselta, se johtuu siitä, että olen puhunut koko päivän engalntia. Suomi kuulostaa teennäiseltä omaan korvaani juuri tällä hetkellä. Ajattelen englanniksi juuri nyt. no..

Hanna lähti risteilylle. Kotona ei juurikaan ole tekemistä. Saavuin tänne juuri. Viivyttelin viimeiseen asti, ettei tarvisi palata tänne. Olli soitti juuri kun olin lähdössä kotiin. Hän on vihdoin Suomessa. Itse asiassa minulla oli ikävä häntä tosissaan tänään. Mietin kirjoittavani kirjeen hänelle, mutta nyt näemme huomenna joten ehkä en sitten kirjoitakaan. Oli mukava kuulla hänen ääntään.

Mietiskelin juuri äsken. Ainoa kerta tälle päivälle, kun aamun mietiskely jäi nyt välistä. Ensimmäistä kertaa pystyin ajattelemaan ja tarkastelemaan meditaatio-objektia samaan aikaan. Jollakin tavalla näköni tarkentui. Näin jokaisen pienen nyppylän erikseen katossa. Samalla ajatukset virtasivat helposti. En ollut huolissani enää oikein mistään. Oikeastaan tunnen tietynlaista tunnetta, lämpöä ympäri kehoa ja aika kokonaisvaltaisesti mielessäni.

Tänään tuntui myös, että ihmiset luottavat minuun. Oli mukavaa välistä tuntea, että olen luotettava. Nyt tietenkin pitää myös olla luottamuksen arvoinen.

Taidan kirjoittaa vielä kirjeen loppuun Janetelle. Mietin kirjoittavani yhdelle ystävälle kirjeen, mutta sitten tajusin, että minun täytyy tai on hyvä odotella, että hän kirjoittaa minulle. Aina on mennyt niin päin, että minä kirjoitan ensin. Sitten saan tosi raskaita vastauksia, Eikä mitään henkilökohtaista. Joskus jopa arvostelua tai jotain sellaista. Harvoin ainakaan hyväksyntää. Tavallaan tunnen oloni vähän hyväksikäytetyksi. Joten päätin odottaa, että hän kirjoittaa minulle tai on kirjoittamatta. Joka tapauksessa en aio kirjoittaa, jotta kuulisin uudelleen ja uudelleen sitä "paskamaisuutta". Miksi ylipäätänsä kirjoitan hänelle? No, hän on mukava ja ihana ihminen tietyissä tilanteissa. Ei aina. Ja joskus kirjeetkin ovat ihania. Viimeisimmät ei ole.

Ehkä tässä hiljalleen en enää anna ihmisten kohdella minua niin kuin paskaa. Samalla opin kohtelemaan muita tasavertaisesti. Tavallaanhan se on yksi ja sama asia. Kuitenkin jokainen meistä ovat samaa ainetta ja samaa yhteistä energiaa. Eli jos teen hyvä teon toiselle teen silloin hyvän teon kaikille meille. Myös itselle.

Itsellisyys on tavallaan tässä mielessä ihan vain harhaa. Ei ole itseä on vain kuvia, jotka edustavat jotakin teennäistä. Kaikki loppu, sisältö on sitten ykseyttä.