Lähden kohta teatteritreeneihin. Minä en ole lavalla, olen valoissa. Valot ovat levällään niin kuin aina kahta viikkoa ennen esitystä, mutta näytelmä näyttää lupaavalta. Lavalla on mm. Ylösen Sami, joka esiintyy juuri kuvassa. He ovat lahjakkaita tekijöitä, joita kannattaa käydä katsomassa. Esitys on siis oulun taidekoululla kahden viikon päästä viikonloppuna klo 19. ja siitä seuraavat kaksi viikonloppua eteenpäin.



Kirjoitin tosiaan eilen Punainen viiva -kritiikin. En ole koskaan kirjoittanut sellaista ennen. Olin ihan paineessa, koska se julkaistaan seuraavassa Kaltiossa. Ensimmäinen versio oli ihan prrseestä, vaikka luulin, että se on juurikin erittäin hyvä. Oli aika paha isku, kun Essi sanoi, että ei todellakaan näin. Kirjoitin uuden ja en ole yhtään varma onko se mistään kotoisin. Lähetin sen Paavolle, joka toivon mukaan sanoo siitä edes jotakin.

Essille opetan valokuvausta. Tässä hänen ottama kuva minusta. Valon puutteen vuoksi se on tärähtänyt, mutta kohdekin on aika tärähtäneen näköinen, joten se tukee sisältöä oikein mainiosti. Ensimmäiseksi kuvauskerraksi erittäin hyvä. Opettaminen on erittäin kivaa. Taidan ohjautua opettajaksi. Minua kinnostaa lähinnä opettaa taideaineita, joten on kai syytä juuri sille puolelle erikoistua.




Olen muutenkin miettinyt tässä muutaman päivän aikana taiteilijauran mielekkyyttä. Sen historiahan on kiinni voimakkaasti edelleen siinä ajassa, jossa ihminen siirtyi metsästys ja keräilykulttuurista maanviljelyyn. Taiteilijan tehtävässä yksi asia ei ole muuttunut mihinkään; hänen tehtävänään on elää muiden puolesta. Tietenkin tämä muiden puolesta eläminen edellyttää sopimusta, että nämä muut, joiden puolesta eletään, saavat jotakin taiteilijalta. Elämyksiä ja sen semmoista. En tiedä onko minusta sellaiseen.

Toisaalta en oikeastaan tiedä mitä muutakaan tekisin. Minun elämääni ei oikeastaan koskaan ole mahtunut muuta kuin taide. Lähtökohtaisesti olen kai ajautunut jo nyt sellaiseen tilanteeseen, ettei minulla oikeastaan  juurikaan ole muuta vaihtoehtoa kuin tehdä taidetta.

Ja kun taide on itsessään leikkiä hiekkalaatikon sisällä ja sen ulkopuolella. En saisi ottaa sitä liian vakavasti. Tarkoittanee, että en saa ottaa omaa elämääni ollenkaan vakavasti, sillä taiteilijan elämä on aika paljolti taidetta. Minun siis tulisi ottaa vakavasti vain itseni ja taiteilla kuin nuoralla leikkisästi vailla pelkoa, etten lopussa saa itseäni. En voita edes omaa luottamusta, että olen tärkeä.

Wislava Szymborskan sanoin:

Sellaista elämää ei ole,
joka edes hetken verran
ei olisi kuolematon.

Kuolema
saapuu aina tuon hetken verran myöhässä.

Turhaan se riuhtoo
näkymättömän oven kahvaa.
Minkä joku on ehtinyt,
sitä ei voi enää peruuttaa.

Mitä olen tehnyt on jo tehty. Siksi on lohdullista ajatella, että olen jo nyt saanut ehkä vähäisiä, mutta tarpeellisia asioita tehtyä. Eli olen jo loppu elämäni ajan tärkeä ja sen jälkeekin. On mahdotonta syntyä ilman että ei olisi tärkeä. Jopa syntymättä jättäminen on vaikuttava yhdelle ihmiselle maailmassa; äidille.